Lornah Kiplagat ilmestyi tänään leirikeskukseen - iloinen yllätys!
Kevyttä 20 km
Sataa, sataa ropisee … Eilen illalla ja yöllä satoi aivan
tajuttoman rajusti vettä. Muutaman kerran salamoi ja myös ukkosti. Onneksi sain
kuitenkin melko hyvin nukutuksi yön.
Aamulla herättyäni oli selvää, etten lähde juoksemaan
mutaisia polkuja. Siispä klo 06:30 suuntasin Itenin keskustaan ja sieltä
vasemmalle viistoon vievää asfaltoitua tietä eteenpäin 10 km ja takaisin.
Menomatkalla oli enimmäkseen alamäkiä, joten tullessa oli toisin päin. Ensimmäinen
10 km taittui mukavasti keskivauhtia 5:50 min/km – tulomatkaan sen sijaan sain käyttää enemmän
aikaa paljon yli 6 min/km. Puolivälissä söin Marjanne -karkin ja join pullollisen
Cocista tien vieressä olleessa kioskissa.
Välillä sai todella puuskuttaa pitkän pitkissä ylämäissä – uutta
voimaa antoi paikallisten kannustavat taputukset ja peukkujen nostamiset. Mutta perille leirikeskukseen kuitenkin pääsin
tämänkin treenin lopuksi – aikaa kului yhteensä parisen tuntia. Olipa urakka!
Tämän päivän juoksutreenit olivat tässä – en kyllä
kaivannutkaan enää toista juoksua tähän päivään J
Pari tuntia lepoa ja lehtien lueskelua. Lounaalle menin klo
12:15. Lounaaksi tarjoiltiin riisipataa ja porkkana-kurpitsa-peruna -paistosta sekä
kasvissosekeittoa – kts. kuva alla. Aamulla leiriltä lähti englantilainen ja kanadalainen
juoksija – väki vähenee.
Tämän päivän herkullinen lounas
Iltapäivän viettoa:
Itenin lauantain markkinat, kuntosalia ja Lornahin tapaaminen
Leirikeskuksen Edward kävi vaihtamassa loisteputken
huoneeseeni, sillä lamppu alkoi väristä päivälläkin.
Ennen iltapäiväteetä kävin Itenin keskustassa tutustumassa
lauantain markkinoihin. Kyllä porukkaa oli kasaantunut pienelle alueelle
paljon. Tungosta lisäsi jonkun paikallispoliitikon esiintyminen Itenin keskustassa.
Ihmeen rauhallisesti kaikki kuitenkin sujui. Kuten alla olevista kuvista voitte
huomata, markkinoilla oli tarjolla lähes kaikkea. Aurinko porotti nyt
kirkkaalta taivaalta kuumasti. Täällä osataan iloita vapaasta viikonlopusta –
joka puolella näkyy iloisia ilmeitä (ei onneksi kuitenkaan humalaisia) ja
tavarat vaihtavat omistajaa eli kauppa käy!
Nautin pullollisen Krestiä ja istuskelen katselemassa
keskustan kuhinaa: ihmisiä vilistää sinne tänne, Matatu- ja moottoripyöräkuskit
huutelevat matkustajia kyytiinsä. Välillä joku tulee kauppaamaan pipareita ja
keksejä sekä pöytäliinoja. Täällä ei näy kerjäläisiä pumppaamassa rahaa. Tunnen
oloni lähes kotoisaksi J
Hyppään moottoripyöräkyytiin ja kiiruhdan leirin
iltapäiväteelle.
Klo 16:30 piipahdan tunniksi kuntosalille, joka on tänään
lauantaina melko hiljainen – ainoastaan kolme kenialaista kuntoilijaa on
seuranani. Kuuma aurinko on lämmittänyt salin melko kuumaksi; onneksi ikkunat
ja ovi ovat auki tuoden sisälle vähän tuulen henkäystä.
Kuntosalilta tullessani kohtaan itse leirikeskuksen perustajan
maratoonari Lornah Kiplagatin. Kumpikin meistä riemuitsi tapaamisesta. Olivat
tulleet Pieterin kanssa lähes viikoksi Iteniin ja samalla piipahtelevat silloin
tällöin leirikeskuksessa. Lornah lähetti lämpimiä terveisiä niin Ullalle kuin
Jussille. Lornah on suunnitellut oman sport -vaatemerkkinsä ja hänellä on oma
urheiluliike Nairobissa. Kauppa käy kuulemma melko hyvin.
Sitten onkin vuorossa blogin päivitystä ja päivällinen klo
19.
Huomenna minulla on aamusta kevyttä 8 km ja sitten ennen
puoltapäivää vielä 10x400 metrin vedot Lornahin uudella urheilukentällä.
Sunnuntai siis kuluu myös treenatessa. Maanantaina on vuorossa leirin viimeinen
lepopäivä – sitä odotellessa J
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!
Iloisiin kuulemisiin sitten jälleen huomenna.
Terveisin Harri
Päivän kuvasatoa Itenin keskustasta ja markkinoilta:
Markkinoilla on väen paljoutta ...
... joka suuntaan.
Juureksia ja hedelmiä tarjolla.
Kelpaako kuivattu kala?
Miten olisi pipari tai keksi?
Mausteissa löytyy ...
Hedelmiä joka lähtöön!
Kaalta siellä ja ...
... etenkin täällä!
Tarvitaanko vaihtovaatteita?
Entä onko keittiön astioiden tarvetta?
Koksilämmittimiä keittämiseen ja paistamiseen ...
... saisiko olla?
Kuivattua pientä kalaa - nimestä en tiedä.
Bougavillen kauneutta!
Vaate- ja tarvikekojuja, joita löytyy muinakin päivinä Itenistä kuin lauantaisin.


















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti