sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Seitsemäs leiripäivä - kolmasosa leiristä takana!

 

                                                   Päivällä kulki mukavan rennosti 8 km.
 

Kevyttä 20 km

Edellisten kahden päivän vauhdikkaampien juoksujen jälkeen on vuorossa parina päivänä vain kevyitä lenkkejä. Tänään oli vuorossa kevyt 20 km, jonka suoritin totuttuun tapaan St. Patrickin reitillä ja maalaismaisemissa. Eilen illalla satoi jonkin verran, joten osa teistä saattaa olla mutaisia. Aamulla klo 06:30 lenkille lähtiessäni taivas oli aivan harmaana ja oli edelleen melko hämärää.
Hiekkatiet olivat tosi mukavia taivaltaa, koska pölyämistä ei tapahtunut. No, nyt on sunnuntai, joten autojakaan ei paljoa ole liikkeellä näin varhain. Ainoastaan St. Patrickin kohdalla oli runsaasti liikennettä ja lapsia suuntaamassa omiin aamun messuihinsa. Runsas 7 kilometriä sujui mukavasti. Sitten polku muuttui enemmän mullan ja hiekan sekoitukseksi. Koska kyseinen polku oli edelleen märkänä, tarrautui melkoisia paakkuja tossujen alle – juoksuvauhti hidastui ja tossujen ylimääräinen paino hankaloitti kulkua. Päätin kuitenkin jatkaa kyseistä polkua 2 ½ km ja takaisin – välillä tosi raskasta taivaltaa. Selvisin tästäkin taipaleesta ja jatkoin paluumatkaa hiekkatietä pitkin. Noin 18 km:n kohdalla nautin pullollisen Cocista – tuntui taivaalliselta. Pienen stopin jälkeen oli vuorossa enää lenkkini suurimmat mäet- että sillee … Leirikeskukseen saavuin ajassa 2:01:06 (kv 6:03 min/km) – ajasta päätellen en ainakaan liian reippaasti edennyt. Sitten suihkuun, uimaan ja aamupalalle sekä runsaaksi 2 tunniksi levolle.

Kevyt 8 km
Taivas alkoi seljetä jonkin verran, mutta edelleen oli tummia pilviä taivaalla ja lämpötila ehkä n. 20 astetta, mutta melkoista tuulta. Klo 11:30 suuntasin päivän toiselle lenkille – nyt kevyelle 8 km:lle – Eldoretin suuntaan 4 km ja takaisin. Tämä treeni luonnistui mukavan rennosti voimakkaasta tuulesta huolimatta aikaan 46:50 (kv 5:50 min/km). Tosi hyvä palauttava lenkki! Seuraavaksi lounaalle ja vasta sitten suihkuun. Lounaaksi tarjoiltiin tänään spagettia ja papupataa sekä porkkana-ananas -salaattia. Tämän leirin aikana keittiö taitaa leipoa kaksi kertaa päivässä sämpylöitä – aamupalalle ja lounaalle – maistuvat aina uunituoreilta.

          
Harri menomatkalla ...

                                                           ... Harri tulomatkalla :)

                                            
                              Leiriltä 2 1/2 km Eldoretin suuntaan on ilmestynyt uusi huoltoasema ...

                                ... sopivassa paikassa niin moottoripyörien kuin autojen kannalta.

Maasto janoaa vettä!
 
                                Nautimme tänä iltana päivälliseksi lammasta ;)

                                                     Täällä tehdään mestareita!

Loppupäivän viettoa
Lepoa, lehtien lukua ja klo 16:15 iltapäiväteetä sekä klo 19:00 päivällinen, jolloin saamme lammaspataa zapati -lettujen päälle. Ovat kuulemma luopuneet sunnuntain grillipäivällisestä jostakin syystä – harmi (ainakin Jussi ja Ulla muistavat nämä makoisina elämyksinä).

Iltapäiväteellä kuulin enemmän tarinaa tanskalaisista treenaajista. Keniaan on saapunut kahdeksi viikoksi 14 tanskalaisen urheilijan ryhmä, joista suurin osa treenaa Nairobin lähistöllä ja vain kaksi tässä leirikeskuksessa. Ovat ottaneet mukaan oikein oman valokuvaajan, joka kuvaa juoksijoita treenien yhteydessä. Ryhmästä osa juoksee maratoneja ja osa puolikkaita ja loput lyhyitä matkoja.
Yritän saada päivitetyksi blogini jo ennen päivällistä.
Hyvää sunnuntain jatkoa sekä antoisaa joko työ- tai lomaviikkoa kaikille!
Terveisin Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti