torstai 23. helmikuuta 2017

Yhdestoista leiripäivä – leirin puoliväli taittui!

                                            Leirin puolivälissä askellukseen on onneksi tullut rentoutta.

Kiihtyvää 20 km

Kello herätteli 05:40. Kurkkasin ulos – oli pimeää, mutta havaitsin Adrienin olevan lähdössä tilausautolla Eldoretiin – heilutin hyvästiksi! Sitten aamupuron syönti ja juoksukamppeet päälle. Klo 06:30 olin jälleen matkassa – nyt vuorossa oli kiihtyvää 20 km. Toteutin aamun treenin ensin St. Patrickin suuntaan ja sieltä leirikeskukseen 10 km ja tämän jälkeen kymppi Eldoretin suuntaan. Jälleen ilma oli pilvinen.
Aluksi askellus vaikutti tahmealta, mutta muutaman kilometrin juoksemisen jälkeen paikat avautuivat ja meno muuttui rennommaksi. Ensimmäinen kymppi sujui hitaasti mäkisessä maastossa tunnissa ja sitten jälkimmäinen kymppi alamäkivoittoisessa maastossa aikaan 46:52 (kv 4:41). Lopun kolme kilometriä sain puristetuksi vielä alle 4:30. Palasin tyytyväisenä moottoripyörällä takaisin leirikeskukseen, koska takana oli tosi hyvin onnistunut treeni!
Sitten suihkuun, uimaan ja aamupalalle, minkä jälkeen makoisille aamun unille J
Kevyttä 8 km
Noin kahden tunnin tirsojen jälkeen valmistauduin päivän seuraavaan harjoitukseen, kevyeen 8 km. Klo 11:40 suuntasin Eldoretin suuntaan 4 km ja takaisin. Ihmeen hyvin tämäkin juoksu sujui – myös paluu ylämäkeen takaisin leirille. Aikaa kului yhteensä 48:22 (kv 6:02) eli kevyttä ja palauttavaa juoksua.
Sitten olikin vuorossa suihkun ja uimisen jälkeen lounas, jolla tarjoiltiin makaroneja ja papupataa sekä porkkana-kaali -raastetta. Koska nuo pienet pavut eivät sovi vatsalleni sain makaronien oheen herkullisen munakkaan. Tänään pöytäseurana olivat tanskalaiset kaksi maratoonaria sekä englantilainen maraton-treenaaja Ross.
Suosittelin Rossille Juliuksen hierontaa, koska hän arasteli oikeaa reittään eilisen 32 km:n Iten-Eldoret -juoksun jälkeen. Niinpä opastin Rossin tutun moottoripyörän kyytiin, joka vei hänet hierojalle klo 14:50.
Kilometrikertymä puolivälin taituttua tänään oli yhteensä 214 km. Vielä on edessä yhteensä toinen mokoma n. 200 km:n taivallus, joten paljon saa vielä askeltaa ennen leirin päättymistä – nautin J
Loppupäivän viettoa
Klo 16:15 kävin iltapäiväteellä ja narskuttelin mukanani tuomia hapankorppuja. Nyt pöytäseurana oli leirin työntekijöitä – mukavan humoristista väkeä J
Kävin kuvaamassa paikallisia asumuksia, joista osa on koottuna tässä alla kuvasarjana.
Lisäksi lepäilyä ja blogin kirjoittamista sekä vielä klo 19 on edessä päivällinen, jolla kuulemma tarjoillaan paistettua kalaa – kala on yksi parhaista leirikeskuksen ruokalajeista – sitä saa täällä ikävä kyllä melko harvoin.
Sitten on aika jälleen laittaa pillit pussiin ja painua yöpuulle.
Hyvää illan jatkoa kaikille!
Terveisin Harri
 
Kuvasarja Itenin kenialaisten asumuksista ja myös elinympäristöstä:
 
                                Itenin maaseutuidylliä ...

                                Vanhaa savimajatyyliä

                                Uudempaa rapattua tyyliä

                                Tiilistä rivitaloasumusta

                                Kuokka on täällä kovassa käytössä ...

                                Lautaa ja peltiä käytetään paljon

                                Uusi lautayksiö :)

                           Asunnon yhteydestä löytyy usein työpaikka - puukalusteiden tekijä

                               Valmiita ja puolivalmiita kalusteita ...

                                Paikallinen kuppila

Aidan ja portin mallia
 
                                Peltoalue aiotaan käyttää muuhun tarkoitukseen ...

                                ... uusi tarkoitus löytyy kyltistä ...

                                Peltiä sekä seinät että katto

                                Tiilitalo  valmisteilla ...

                                Itenistä löytyy myös rikkaiden asumuksia - edestä ja ...

                      ... takaa. Yleensä asunnot on aidattu joko laudoituksin tai peltielementein.

                                Varakkaan kotiportti

                                Ihan tutun näköistä rakennusarkkitehtuuria ...

                                Tiiliset rivitalot ovat suosittuja

HATC leirikeskuksen vanha päärakennus 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti